Heikki Sorvari
Kirkon puolesta - seurakuntien parhaaksi
heikki sorvari
Kv: 40
Dipl.ins., Seurakuntaneuvos
Laaksolahti
Henkilökuvaus
Kirkon puolesta – seurakuntien parhaaksi
Olen Heikki Sorvari - aktiivinen eläkeläinen.
Työurani olen tehnyt tietotekniikan ja projektihallinnan parissa.
Seurakuntahallinnossa olen ollut - 90-luvulta asti seurakuntaneuvostossa, yhteisessä kirkkovaltuustossa, yhden kauden puheenjohtajana, yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana usean kauden. Hiippakuntavaltuustossa pitkään, yhden kauden tuomiokapitulin maallikkojäsenenä.
Kokonaiskirkon hallinnossa olin neljä kautta eli 16 vuotta, kirkolliskokouksessa ja sen talousvaliokunnassa sekä kaksi kautta hiippakuntamme edustajana kirkkohallituksen täysistunnossa.
Kokemus kaikilta kirkon hallinnon tasoilta on antanut hyvää taustaa myös Espoon seurakuntayhtymän ja seurakuntien kehittämiseen ja ennen kaikkea näkemään, mikä on oleellista ja tärkeää seurakunnan ja seurakuntalaisten kannalta.
Suuren lapsiperheen isänä ja lukuisten lastenlasten isoisänä sydäntäni lähellä on kirkon työn panostaminen lasten ja lapsiperheiden tukemiseen arjen haasteisissa ja maallistuvan yhteiskunnan paineissa.
Vaikka kirkon luottamustehtävissä toimiminen on paljolti hallintoon ja talouteen liittyvää, on tärkeää, että työn ja päätösten pohjana on Jumalan sana. Kirkon tulee olla uskollinen perustehtävälleen, evankeliumin julistamiselle - se on kirkon olemassaolon avainkysymys.
Seurakunnan luottamustoimissani haluan toimia kaikkien espoolaisten hyväksi, yrittäen edistää tehokkaita toimintatapoja sekä järkevää talous- ja kiinteistöpolitiikkaa. Näin resursseja saadaan kohdennettua riittävästi varsinaisen seurakuntatyön käyttöön nykyisellä kirkollisveroprosentilla.
Piispa Häkkistä lainaten ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuus ei Espoossakaan ole ensisijaisesti riippuvainen jäsenkehityksestä, taloudesta tai rakenteista. Kysymys on ennen kaikkea siitä, pysyykö kirkko kirkkona.”